Tiedettä elokuvissa: Prinsessa

Sallittu yli 12-vuotiaille
2K resoluutio

Ensi-ilta: 12.02.2026
Kesto: 1 h 44 min
DraamaElämänkerta

<b>Oulun yliopiston elokuvailloissa keskustellaan elokuvan teemasta tutkijoiden kanssa. Elokuvat näytetään elokuvateatteri Starissa Oulun Tuirassa, ja ne ovat osallistujille maksuttomia.</b>
<p>
<p>
Prinsessa-elokuvan tarina pohjautuu tositapahtumiin ja todelliseen henkilöön. Sijaiskodista toiseen riepoteltu kabareetanssija Anna Lappalainen päätyy mielisairaalahoitoon, ja pian henkilökunnalle ja muille potilaille selviää, että Lappalainen kärsii voimakkaasta harhasta. Hän kertoo olevansa Prinsessa, kuninkaallinen Buckinghamin palatsista.
Vaikka Prinsessa on itsekin hoidettavien joukossa, hänen elämäntehtäväkseen muodostuu lähimmäisten auttaminen. Prinsessan hovin muodostavat hovineito Christina von Heyroth ja joukko potilastovereita. Hänen hallintoalueensa ulottuu aina Kellokosken kylään ja sen pankin johtajaan asti. Särkynyt nainen löytää mielisairaalasta kodin – ja perheen.
Hoitohenkilökunta ei kuitenkaan pääse sovintoon siitä, onko Prinsessan harhan kanssa myötäeläminen parhaaksi Lappalaiselle. Lääkäri Grotenfelt kannattaa moderneja hoitomuotoja, ja uusi keksintö, lobotomia, tekee tuloaan myös Suomeen.
<p>
<p>
<b>Petteri Pietikäinen on historian tutkija ja Oulun yliopiston aate- ja oppihistorian professori. Hän on erikoistunut mielenterveyden, psykiatrian ja niin sanotun poikkeavuuden historiaan sekä siihen, miten ihmistieteet ovat kytkeytyneet yhteiskunnalliseen ohjailuun ja sosiaaliseen ajatteluun. Millainen on ollut potilaan asema ja kohtelu suomalaisissa mielisairaaloissa eri aikoina?</b>
<p>
<p>
Tilaisuuden kesto: elokuva 1 t 44 min + keskustelu 40 min.
<p>
<p>
Elokuva on puhuttu suomeksi ja keskustelun kieli on suomi.

Levittäjä: Art Films
Ohjaaja: Arto Halonen
Näyttelijät: Katja Kukkola, Samuli Edelmann, Krista Kosonen, Irma Junnilainen, Pirkka-Pekka Petelius, Peter Franzén, Antti Litja, Paavo Westerberg, Paula Vesala, Joanna Haartti, Tapio Liinoja, Pertti Koivula, Ulla Tapaninen
Käsikirjoittaja: Pirjo Toikka, Arto Halonen & Paavo Westerberg

Näytökset

TO 12.2.2026 klo 17.30

STAR | SALI 1
Lippu 0,00€
Vapaat paikat 19/130